Pirkanpojat keskeyttää toimintansa toistaiseksi

Poikakuoro Pirkanpoikien kevätkauden harjoitus- ja konserttitoiminta keskeytyy toistaiseksi koronavirusepidemian vuoksi. Päätöksenteossa on konsultoitu epidemiologian professori Pekka Nuortia.

50-juhlavuottaan viettävän kuoron suurin hanke oli pääsiäisviikon konserttikiertue Japaniin. Kohdemaassa koulut ja nähtävyydet ovat suljettuina, yleisötilaisuudet peruttu ja matkailevan ryhmän terveydenhuolto arvioidaan tarpeettoman haastavaksi järjestää.

Kuoron oli määrä matkustaa 9.-18.4.2020 Tokioon ja Jokohamaan. Kuuden esiintymisen kiertue piti sisällään konsertteja kirkoissa, Japan Sibelius Societyn tiloissa sekä Suomen-suurlähetystössä. Kiertueen pääjärjestäjänä toimi pastori Takahisa Yamamotoja kuorokumppanina NHK Mito Children’s Chorus. Matkaryhmässä oli 41 laulajaa ja 10 aikuista, mukaan lukien kuoronjohtaja ja säestäjä.

Konserttimatkaa suunniteltiin ja siihen tehtiin varainhankintaa yli vuoden ajanjaksolla. Tavoitteena on nyt siirtää matkan toteuttaminen vuodelle 2021.

Myös muut loppukevään tapahtumat on jouduttu perumaan maan hallituksen suositusten vuoksi. Göttingenin poikakuoron kanssa suunniteltu ystävyyskonsertti Tampereella 3.4. sekä äitienpäiväkonsertti 8.5. jäävät toteutumatta.

 

Lisätiedot:
Jouni Rissanen

Taiteellinen johtaja

kuoronjohtaja@pirkanpojat.com

0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.