Taiteellinen johtaja Jussi Kauranen
Pirkanpojat
–poikakuoron päätoimisena taiteellisena johtajana toimii
MuM Jussi
Kauranen. Kuorolaisten keskuudessa hänet tunnetaan
vaativana,
mutta huumorintajuisena ja innostavana musiikkikasvattajana.
Poikakuoromaailman hän tuntee hyvin, sillä hänenkin muusikonuransa
on alkanut poikakuoron riveissä sopraanolaulajana.
Ammattikoulutuksensa hän on hankkinut Sibelius-Akatemian
musiikki-kasvatuksen osastolla sekä erilaisilla kuoron- ja orkesterinjohdon
kursseilla.
Pirkanpojat –poikakuoron luotsaamisen ohella Kauranen toimii Tampereen
Filharmonisen Kuoron varajohtajana.
Sulasolin Nuorten Kuoroliitto on palkinnut Kaurasen kultaisella
ansiomerkillä nuorten kuoromusiikin ja erityisesti poikakuorojen hyväksi
tehdystä työstä v. 2000.
Toiminnanjohtaja Jenni
Ruotsalo
Olen Pirkanpojat –poikakuoron toiminnanjohtaja Jenni Ruotsalo.
Työskentelen kuorossa tavoitteenani kuoron eteenpäin vienti ja
tunnetuksi tekeminen. Vastaan kuorossa sisäisestä ja ulkoisesta
viestinnästä sekä järjestelen muun muassa matkoja, esiintymisiä ja
rahoituskuvioita.
Ammattitaitoni olen oppinut Tampereen ammattikorkeakoulun taiteen ja
viestinnän osastolla suuntautuen tuottajaksi ja saavuttaen Medianomin
tutkinnon. Yliopistossa käväisin opiskelemassa journalistiikan perusteet
ja jo vuosia olen työskennellyt vapaana toimittajana.
Ottakaa rohkeasti yhteyttä minuun kaikissa kuoroon liittyvissä asioissa!