Taiteellinen johtaja
Pirkanpojat –poikakuoron päätoimisena taiteellisena johtajana toimii MUM
Jussi Kauranen. Kuorolaisten keskuudessa hänet tunnetaan vaativana,
mutta huumorintajuisena ja innostavana musiikkikasvattajana.
Poikakuoromaailman hän tuntee hyvin, sillä hänenkin muusikonuransa on
alkanut poikakuoron riveissä sopraanolaulajana. Ammattikoulutuksensa hän
on hankkinut Sibelius-Akatemian musiikkikasvatuksen osastolla sekä
erilaisilla kuoron- ja orkesterinjohdon kursseilla.
Sulasolin
Nuorten Kuoroliitto on palkinnut Kaurasen vuonna 2000 kultaisella
ansiomerkillä nuorten kuoromusiikin ja erityisesti poikakuorojen hyväksi
tehdystä työstä. Vuoden 2005 Tampereen Sävel-kuorofestivaalilla hänet
palkittiin kuoronjohtajapalkinnolla.