Pirkanpojat 40 vuotta
Ajankohtaista
Pirkanpojat hullaannuttivat HongKongin
Pirkanpojat-poikakuoron energinen esiintyminen vyörytti viiden päivän ajan hongkongilaisyleisöön joulun tuttuja melodioita koreografi Elina Jakowlevan tanssien kanssa. ”Jingle Bells Rock” ja ”Feliz Navidad” sekä monet muut jouluiset laulut päästettiin valloilleen Hong Kongin uusimmassa, ylellisessä Elements–ostoskeskuksessa, jossa poikakuoron joulushow esitettiin päivittäin kahdesti viiden päivän ajan. Parina päivänä joulushow esitettiin Telford Plaza–ostoskeskuksessa.

Joulumatka toteutui Muse International-ohjelmatoimiston kutsusta ja Elements-ostoskeskuksen tilauksesta. Poikakuorolle kutsu tuli yllättäen ja pyytämättä. Hongkongilaisyleisö oli nuorten miesten esiintymisestä hurmioitunut ja esityksiä oli seuraamassa päivittäin satoja ostoskeskusten asiakkaita. Tilaukseen sisältyi Elements-ostoskeskuksessa työpaja lapsille, jossa päivittäin opetettiin kaksi laulua koreografioiden kanssa. Työpajassa opetettiin kaikkiaan 50 lasta. Poikakuoro vieraili Hong Kongiin saavuttuaan pääkonsuli Timo Rajakankaan residenssissä, jossa oli konsulaatin järjestämä kutsuvierastilaisuus paikallisille kulttuurivaikuttajille, konserttijärjestäjille sekä Finnpron henkilökunnalle. Joulutervehdys käytiin esittämässä myös pilvenpiirtäjässä, jossa pääkonsulaatti sijaitsee.

Matka oli jättimenestys monin eri tavoin. Poikakuoro sai monia uusia faneja, joista innokkaimmat siirsivät valokuvia ja videoita poikien esiintymisistä mm. YouTubeen.

Poikakuoron 40-vuotisjuhlavuosi alkoi vauhdikkaasti ja kunnianhimoisesti. Tämä sama linja jatkuu koko juhlavuoden ajan ja seuraavan kerran poikakuoron esiintymistä pääsee seuraamaan Tampereen tuomiokirkkoon maaliskuun 25. päivänä, jolloin poikakuoro esittää yhdessä Turun CCI-poikakuoron ja Porin Poikakuoron kanssa Mozartin Requiemin. Samana päivänä on mahdollisuus kuulla Mozart-tapahtuman suojelijan lastenpsykiatri Jari Sinkkosen luento musiikin merkityksestä lasten ja nuorten kehityksessä. Pirkanpojat-poikakuoron koko juhlavuoden kalenteri on luettavissa kuoron internet-sivuilla osoitteessa www.pirkanpojat.com.

Takaisin