Tule poikakuoron kannatusjäseneksi!

Pirkanpojat-kuoron kannatusyhdistys ry:n tarkoituksena on tukea Pirkanpoikien kuororyhmien toimintaa aatteellisesti ja taloudellisesti.
Yhdistyksen jäseniä ovat kuorossa laulavien poikien huoltajat. Varsinaisten jäsenten lisäksi yhdistykseen voi liittyä kannatusjäseneksi ja tukea siten kuoron musiikkikasvatustoimintaa taloudellisesti.

Kannatusjäsenyys on voimassa aina vuoden kerrallaan eikä se sido mihinkään. Jäsenet pääsevät Pirkanpoikien perinteiseen joulukonserttiin kannatusjäsenvuonna (yksityishenkilöt: 1 lippu, yritykset ja yhteisöt: 2 lippua).

Kannatusjäseniksi voivat ryhtyä yksityishenkilöt, yritykset ja yhteisöt. Kannatusjäsenmaksu on 100 euroa vuodessa (yksityishenkilöt) ja 300 euroa vuodessa (yritykset ja yhteisöt). Halutessaan yritykset voivat tukea yhdistystä myös suuremmalla summalla (500 tai 1000 euroa) vuodessa. Mikäli tukijana on yritys tai yhteisö, voidaan yrityksen logo sekä linkki verkkosivuille julkaista samassa yhteydessä.

Yhdistyksessä tehtävä työ on vapaaehtoistyötä eikä yhdistys maksa sen piirissä tehdystä työstä palkkaa: kertyneet varat käytetään kuorolaisten hyväksi.

Kannatusjäseneksi pääsee liittymään tästä linkistä avautuvalla lomakkeella.

Lisätiedot: Pirkanpojat-kuoron kannatusyhdistys ry:n puheenjohtaja Lauri Erma (lauri.erma@gmail.com).