Entries by Jouni Rissanen

Pirkanpojat yhteistyöhön Pirkanmaan musiikkiopiston kanssa

Poikakuoro Pirkanpojat siirtää musiikkileikkikouluryhmänsä osaksi Pirkanmaan musiikkiopiston toimintoja. Jo muutaman vuoden ajan toimineet Pirkanpojat-muskariryhmät ovat suunnattu 5-6 -vuotiaille laulamisesta kiinnostuneille pojille. Tunneilla opetellaan laulun ja leikin avulla oman äänen hallintaa ja vahvistamista sekä musiikin alkeita. Ryhmätunnit alkavat syksyllä 2020 Tampereella PMO:n päätalon salissa, Kangasalla Suoraman koululla sekä Ylöjärvellä Vihriälän päiväkodilla. Opettajina toimivat Leea Lahtela ja […]

Pirkanpojat keskeyttää toimintansa toistaiseksi

Poikakuoro Pirkanpoikien kevätkauden harjoitus- ja konserttitoiminta keskeytyy toistaiseksi koronavirusepidemian vuoksi. Päätöksenteossa on konsultoitu epidemiologian professori Pekka Nuortia. 50-juhlavuottaan viettävän kuoron suurin hanke oli pääsiäisviikon konserttikiertue Japaniin. Kohdemaassa koulut ja nähtävyydet ovat suljettuina, yleisötilaisuudet peruttu ja matkailevan ryhmän terveydenhuolto arvioidaan tarpeettoman haastavaksi järjestää. Kuoron oli määrä matkustaa 9.-18.4.2020 Tokioon ja Jokohamaan. Kuuden esiintymisen kiertue piti sisällään […]

UK-kiertueen matkakertomus

Poikakuoro Pirkanpoikien kevätkauden suurin yksittäinen hanke, Iso-Britannian –konserttikiertue, toteutettiin menestyksekkäästi 9.-13.5.2018 välisenä aikana. Matkan aikana tehtiin yhteistyötä Bristolin kuorotoimijoiden kanssa sekä vierailtiin ja esiinnyttiin Bathin ja Lontoon kirkoissa. Toimittaja Harri Hautala kirjoitti poikakuoromatkasta laajasti Aamulehden kulttuuriosastolla 9. toukokuuta. Majoituksista ja reiteistä vastasi Matkapojat, ryhmän vahvuuden ollessa 50 kuoropoikaa ja 10 aikuista. Nuorimmat laulajat olivat kahdeksan […]

Poikakuoro Ruotsissa

Pirkanpoikien konserttimatka Tukholmaan lähti liikkeelle Tampereen Keskustorilta, jossa 60-henkinen matkaryhmä pakattiin bussiin viimeistä paikkaa myöten. Nokka käännettiin kohti Helsinkiä ja matkahuoltajat tutustuivat oman pienryhmänsä poikiin. Matkanjohtaja Jari Niemi kertasi yhteiset säännöt ja delegoi tehtävät. Laivaan päästyämme hyttipaikkoihin tuli yllättäen muutoksia, kun hytin seinän takana jylläsi M/S Mariellan konehuone. Laivabuffet kuitenkin rauhoitti pian vilkkaat kuorolaiset ja […]